Landeskog pokkari tuplapystit

Sekä Bill Masterton Memorial Trophyn (joka annetaan pelaajalle, joka osoittaa esimerkillisimmin sitkeyttä, urheiluhenkisyyttä ja omistautumista jääkiekolle) ja Mark Messier NHL Leadership Award (joka annetaan pelaajalle, joka osoittaa esimerkillistä johtajuutta joukkueessaan sekä jäällä että sen ulkopuolella, ja edistää merkittävästi jääkiekon asemaa yhteisössään) menevät tänä vuonna Coloradon Gabriel Landeskogille.

Mies oli jo viime vuonna ehdolla Bill Mastertoniin, mutta jostain syystä hän ei sitä saanut silloin, vaikka nimenomaan viime vuonna teki paluun pitkän loukkaantumisen jälkeen. Tauon aikana hänen polvi operoitiin neljästi, mukaan lukien ruston vaihto. Kukaan ei ole aikaisemmin palannut samanlaisista operaatioista takaisin kehiin.

Landeskogilta jäi kokonaan väliin kolme kautta, hän palasi viime vuonna suoraan pleijareihin. Ei nyt ihan samalle tehotasolle hypätty heti, mutta melko vakuuttava paluu kolmen vuoden tauolta kuitenkin, kun 60 peliin napsittiin 35 (14+21) pistettä.

Ja miehen erikoisosaamisaluetta on joka tapauksessa johtajuus, mistä erikoisena esimerkkinä oli se, että hänen jäädessä sairaslomalle, Colorado ei pistänyt kenenkään rintaan C-merkkiä, vaan jatkoi pelkillä varakapteeneilla, koska oikea kapteeni oli kuitenkin hengessä mukana. Kovin yllättävänä ei siis voi pitää valintaa Mark Messierin nimeä ja hänen henkilökohtaisesti valitsemansa palkinnon päätymistä samaan osoitteeseen. Coloradon saldo tänä vuonna Landeskogin kanssa oli 45-7-8 ja hänen ollessa sivussa Colorado taantui keskikastin 10-9-3.

Bill Masterton finalistit olivat lisäksi Rasmus Dahlin (Buffalo Sabres) ja Jonathan Toews (Winnipeg Jets).


Posted

in

by

Tags:

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *