Ensimmäinen erä pusseja myyntiin

Rookie Relics -idea lähti ihan puhtaasti siitä, että itseä on tulokaskortit kiinnostaneet aina ja nykyään noiden vanhempienkin tulokaskorttien haaliminen on mahdollista täältä Suomestakin käsin, joten kiinnostus nousi vain lisää.

Aina kun tulee vastaan jotain vanhoja irtopakkoja, joissa voisi olla jotain kivaa, niin alkaa sormia syhyttää. Joten päätin sitten, että tarjotaan tätä syyhypulveria muillekin halukkaille. Eli pistetään pystyyn kauppa ja myydään irtopusseja. Näin alkuun lähtetään liikkeelle puhtaasti Young Guns -kulmalla, koska se on yksinkertaisesti ihmisiä kiinnostava sub-setti, sieltä löytyy todella arvokkaitakin kortteja ja niitä on tarjolla vielä melko hyvin ainakin tuolta Amerikan suunnalla.

Tavoitteena on ajan mittaan yrittää ainakin saada mahdollisimman paljon Hobby-bokseja, mutta niiden hinnat on sen verran korkeita noissa vanhemmissa seteissä, että lähdetään alkuun liikkeelle myös Blaster- ja Retail-packeillä. Niistähän ei niitä megahittejä voi tippua, kun ei ole rinnakkaissarjoa tarjolla, mutta kyllä vaikka McDavidin perus-Young Guns varmaan miellyttäisi useampaakin.

Tässä ensimmäiset myyntiin tulevat pussit.

2014-15 Upper Deck Series 1 Hockey Blaster

Tämän sarjan helmi on toki Leon Draisaitlin Young Guns, mutta on tässä muutama muukin kova nimi debytoinut: William Karlsson, Sam Reinhart, Johnny Gaudreau, Victor Rask, Aaron Ekblad, Vincent Trocheck, Evgeny Kuznetsov. Suomalaisiakin on sarjaan saatu muutama: Teuvo Teräväinen, Teemu Pulkkinen, Jori Lehterä.

Blasterissa on Young Guns joka kuudennessa paketissa. Lisäksi tästä voi osua kohdalla myös UD Canvas -sarjan Young Guns.

2014-15 Upper Deck Series 1 Hockey Blaster [Pack] – 10,50€/pack

2014-15 Upper Deck Series 2 Hockey Blaster

Saman vuoden kakkossarja ei kalpene myöskään ykköselle. Helmet ovat David Pastnak ja Andrei Vasilevskiy. Nämä kaksi nostavat paketin hintaakin melkoisesti. Noiden lisäksi löytyy mm. Bo Horvat, Darnell Nurse, Shayne Gostisbehere, Andre Burakovsky, John Klingberg, Jonathan Drouin ja Anton Forsberg. Ja Suomi-poikia on tässäkin useampia: Markus Granlund, Joel Armia, Jyrki Jokipakka, Joni Ortio, Petteri Lindbohm ja Christopher Gibson.

Blasterissa on Young Guns joka kuudennessa paketissa kuten edellä ja samoin tästä voi osua kohdalla myös UD Canvas -sarjan Young Guns.

2014-15 Upper Deck Series 2 Hockey Blaster [Pack] – 21,50€/pack

2015-16 Upper Deck Series 1 Hockey Blaster

Tämä sarja lienee se halutuin nykyään, koska tästä löytyy Connor McDavidin Young Guns. Se jos kohdalle osuisi, niin jäisi muutama euro voittoa taskun pohjallekin. Ei tämä sarja ihan huono ole muutenkaan, mukana mm. Connor Hellebuyck, Artemi Panarin, Kevin Fiala, Nikolah Ehlers, Sam Bennett ja Max Domi. Suomalaisia edustavat Mikko Rantanen, Joonas Donskoi ja Joonas Kemppainen.

Blasterin mukaisesti on Young Guns joka kuudennessa paketissa ja myös UD Canvas -sarjan Young Guns löytyy tästä.

2015-16 Upper Deck Series 1 Hockey Blaster [Pack] – 26,50€/pack

2016-17 Upper Deck Series 1 Hockey Blaster

Sitten saattaakin olla käsissä jopa kaikkien aikojen YG-sarja. Huippuna tietenkin Auston Matthewsin Young Guns, mutta tulitukea antavat lisäksi mm. Matthew Tkachuk, Brayden Point, Kyle Connor, William Nylander, Josh Morrissey, Zach Hyman, Anthony Mantha, Pavel Zacha ja Jimmy Vesey. Suomalaisina Sebastian Aho, Jesse Puljujarvi ja Esa Lindell.

Tässä boksissa erikoisesti YG joka viidennessä pussissa ja tietenkin UD Canvas löytyy myös.

2016-17 Upper Deck Series 1 Hockey Blaster [Pack] – 17,00€/pack

2016-17 Upper Deck Series 2 Hockey Blaster

Ja heti perään kauden kakkossarjassa on Patrik Laine ja Mitch Marner. Ihan mukavia lisäyksiä YG-osastoon tuovat Dylan Strome, Joel Eriksson Ek, Tristan Jarry, Tyler Bertuzzi, Thatcher Demko, Timo Meier, Brandon Carlo ja Jason Dickinson. Suomalaisista Laineen lisäksi Kasperi Kapanen ja Markus Nutivaara.

Jälleen blasterin mukaisesti on Young Guns joka kuudennessa paketissa ja myös UD Canvas -sarjan Young Guns löytyy tästä.

2016-17 Upper Deck Series 2 Hockey Blaster [Pack] – 7,50€/pack

2019-20 Upper Deck Series 1 Hockey Hobby

Sitten päästään Hobby-pusseihin käsiksi. Tämä on se Hughesin veljesten vuosi eli sekä Quinn Hughes että Jack Hughes tässä Series 1:ssä. Lisäksi mm. Carter Verhaeghe, Adam Fox, Mackenzie MacEachern, Jesper Boqvist ja Dante Fabbro. Harvinaisesti vain yksi suomalainen: Ville Heinola.

Hobby-versiossa on mukana myös Parallel-sarjat eli Clear Cut ja numeroidut Exclusives ja High Gloss. Ja toki UD Canvasit tässäkin.

2019-20 Upper Deck Series 1 Hockey Hobby [Pack] – 9,00€/pack

2020-21 Upper Deck Series 1 Hockey Hobby

Tämä on Alexis Lafrenieren YG-sarja. Ei ole ihan mega-kovia vielä noussut tästä sarjasta, mutta on täällä lupauksia tarjolla: mm. Bowen Byram, Josh Norris, Thomas Harley, Connor McMichael, Jake Oettinger ja Morgan Geekie. Ja suomalaisista Joel Kiviranta, Olli Juolevi ja Emil Larmi.

Hobby-versiossa on mukana Parallel-sarjat French, Clear Cut ja numeroidut Exclusives ja High Gloss. Ja toki UD Canvasit tässäkin.

2020-21 Upper Deck Series 1 Hockey Hobby [Pack] – 6,50€/pack

2020-21 Upper Deck Series 2 Hockey Hobby

Tästä löytyy se ”himoittu” Kirill Kaprizov. Ja muutama ihan kiinnostava YG: mm. Brandon Hagel, Tim Stutzle, Dylan Cozens, Ilya Sorokin ja K’Andre Miller. Ja taas kolme suomalaista: Jani Hakanpää, Niko Mikkola ja Kevin Lankinen.

Samat Hobby-version Parallel-sarjat kuin Series 1:ssäkin: French, Clear Cut ja numeroidut Exclusives ja High Gloss. Ja toki UD Canvasit tässäkin.

2020-21 Upper Deck Series 2 Hockey Hobby [Pack] – 6,50€/pack

2020-21 Upper Deck Extended Hockey Retail

Vielä yksi Retail-pack sarja, kun saa halvalla avattavaa. Hinnassa näkyy, ettei ihan liikoja ole vielä Young Gunseistakaan irronnut, nostoina kuitenkin Michael Bunting, Drew O’Connor, Artem Zub, Nolan Foote ja Arthur Kaliyev. Suomalaiset ovat Aleksi Heponiemi ja Mikko Lehtonen. Heponiemi on muuten Young Guns -checklistissäkin. Kovin moni suomalainen ei niissä ole ollut.

Retailissä ei myöskään ole Parallel-sarjoja, mutta Canvasit on tässäkin.

2020-21 Upper Deck Extended Hockey Retail [Pack] – 2,50€/pack


Tämä siis ensimmäinen saapunut paketti, seuraavassa pitäisi olla lisää Hobby-bokseja hieman tuoreemmista sarjoista. Stay tuned.

Kauppaan, mars mars.


Posted

in

by

Tags:

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *